artikkelikuva

Metsätilojen kysyntää on enemmän kuin tarjontaa - Kuitunauhat rajoille ja myyntiin. Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV:n kiinteistönvälittäjän Jari Ursinin edustama mhy-taustainen Metsätilat -ketju on merkittävä toimija maaseudun kiinteistönvälityksessä.

Metsäammattilaisilla on entistä enemmän käyttöä tutkinnolle

LKV-koe ei ole ihan helppo nakki

06.04.2017

Laillistettu kiinteistövälittäjä LKV-nimikettä voi käyttää vain Keskuskauppakamarin järjestämän LKV-kokeen suorittanut henkilö. Metsäammattilaiselle kokeeseen valmistautuminen tietää runsaasti lukemista ja uusien asioiden omaksumista.

Kymenlaakson metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Ursin suoritti LKV-kokeen hyväksytysti vuonna 2007. Hän toimii välittäjänä Metsätilat.fi -kiinteistönvälitysketjuun kuuluvassa Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy LKV:ssä Kymenlaakson alueella.

Viime vuonna Ursin välitti yhdessä myös LKV-tutkinnon suorittaneen Esa Viitarinteen kanssa noin 50 vapaille markkinoille tullutta metsätilakauppaa. Lisäksi sukupolvenvaihdoksiin liittyneitä kauppoja tuli tekoon niin, että yhteismäärä nousi metsänhoitoyhdistyksen alueella jonkin verran toiselle sadalle.

Metsätilakauppaa käydään Ursinin mukaan Kymenlaaksossa pitkälle samoilla sävelillä kuin muuallakin maassa. Eli kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.

- Jokaisesta vapaille markkinoille tulevasta metsätilasta tehdään 5-10 tarjousta. Nykyisin tiloja laitetaan myyntiin ympäri vuoden. Yhä enemmän kohteisiin kuuluu vanhoja maatilarakennuksia sekä peltoja.

Koska Kymenlaaksossa myyntiin tulevat metsätilat ovat pääosin kooltaan vain 10-30 hehtaaria, eivät ne juuri kiinnosta isoja metsäsijoitusrahastoja. Tiloja havittelevien ostajaehdokkaiden osaamisen taso vaihtelee: osa ei tiedä metsäasioista juuri mitään, ja jotkut voi taas luokitella ammattilaisiksi.

 

Paljon tuttuja asioita

 

Välittäjä voi kohdata monenlaisia yllätyksiä ja asioita hoitaessaan tilakauppaan liittyviä asioita. Monet LKV-kokeessa testattavat asiat ovat kokeneelle metsäammattilaiselle tuttuja jo työelämästä. Sellaisia ovat Jari Ursinin mukaan esimerkiksi tilojen lohkomiseen, määräaloihin ja vesijättömaihin liittyvät asiat.

- Joltakin muulta pohjalta kokeeseen tulevalle voivat maanmittaukseen ja verotukseen liittyvät seikat olla oudompia. Metsäammattilainen taas joutuu opiskelemaan uusina asioina vaikka huoneistoalojen mittaamiseen liittyvää termistöä.

Sekä Ursinilla että Esa Viitarinteellä on LKV-tittelin lisäksi myös virallisen kaupanvahvistajan oikeudet. Ne ovatkin tarpeen, kun perinteisesti kaupanvahvistajina kylillä toimineet pankinjohtajat ovat käyneet pankkisektorin muutosten takia harvinaisiksi.

- Jokainen uusi välitystehtävä on oma tapauksensa. Aina on jotakin, mitä pitää itselleen selvittää, Jari Ursin sanoo.

- LKV-tutkinto lisää metsäammattilaisen työssään tarvitsemia tietoja ja työkaluja. Ammattilaisellahan on jo osaamista esimerkiksi metsätilan sukupolvenvaihdoksen rahoittamiseen liittyvissä asioissa, ja hän osaa neuvoa kuinka tilanpidon jatkajan kannattaa hyödyntää metsiään.

 

Tyyppi ratkaisee, ei tutkinto

 

Laillistetun kiinteistönvälittäjän on kuitenkin tunnettava oman osaamisensa rajat:

- Esimerkiksi uusperheissä, joissa on sinun lapsia ja minun lapsia ja monenlaisia perimysjärjestyksiä on joskus uskallettava sanoa, että oikea asiantuntija on tässä tapauksessa lakimies.

Ursin suosittaa tarjolla olevien preppauskurssien käymistä ennen LKV-kokeeseen menemistä. Tokihan läpäisyä voi käydä kokeilemassa kylmiltäänkin – mutta bumerangiin kannattaa silloin varautua.

Hän uskoo, että LKV-tutkinnolla on jatkossakin käyttöä metsäammattilaisille. Kymenlaakson metsänhoitoyhdistyksessä alkaa olla se tilanne, että tilakauppa ja sukupolvenvaihdosasiat työllistäisivät kolmannenkin henkilön täyspäiväisesti. Silti Ursin ei lupaa suoralta kädeltä töitä metsäinssille, joka lampsii toimiston ovesta hänen juttusilleen LKV-paperit kädessä.

- Ensi katsotaan, millainen tyyppi muuten on. Hyvä myyjä ei aina ole välttämättä hyvä osaaja näissäkään asioissa. Esimerkiksi sukupolvenvaihdokset voivat olla pitkiä prosesseja. Niissä ihmisille pitää osata kertoa monia eri puolia tilan luovuttamiseen liittyvistä asioista.

Teksti ja kuvat: Martti Linna

 





Suosituimmat

    Luomupossu tekee kauppansa

    09.10.2018 | Maatalous

    Kuuma kesäpäivä ei haittaa ulkotarhassa tonkivia porsaita. Seinän vier...

    Touhukkaat olkipossut pöllyttävät pahnoja

    05.10.2018 | Maatalous

    Jari ja Veera Ollikkala, isä ja tytär, ovat valinneet valtavirrasta po...

    Luonto hoitaa Sairaala Novassa

    02.10.2018 | HyvinvointiMetsä

    Metsähallituksen Luontopalvelut toimii Keski-Suomen sairaanhoitopiirin...

Muut

    Tärkein onkin mykorritsa

    22.10.2018 | Metsä

    - Alun perin minut palkattiin Metsäntutkimuslaitokseen tutkimaan paran...

    Ettei metsää unohdettaisi - Metsäosaajia maakuntahallintoon

    24.09.2018 | Ihmiset

    Tuleeko maakuntamullistus ja maakuntavaalit on hallituksen ja eduskunn...

    MM-kultaa ja pronssia!

    18.09.2018 | Ihmiset

    Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Pirkan metsäasiantuntija Tomi-Pekka Heikki...

    Käytäväharvennuksella ensiharvennukset kannattaviksi?

    18.06.2018 | Metsä

    Uudet biotuotetehtaat tarvitsevat puuta myös ensiharvennuksilta, mutta...

    Metsäinssi paperitehtailijana

    15.06.2018 | Metsä

    Nordpap/Kuronen Yhtiöt Oy, toimitusjohtaja Maija Kuronen ja hallitukse...