Luonnonvara-alan kustannustehokas edunvalvoja

26.03.2018

LUVA – Luonnonvarat ry:n ensimmäinen kaksivuotiskausi on takana ja viime joulukuussa nimettiin hallituksen jäsenet uudelle kaksivuotiskaudelle.

Luvaa perustettaessa yksi keskeinen ajatus oli lisätä luonnonvara-alalla toimivien järjestöjen painoarvoa yhteiskuntavaikuttamisessa. Siinä on kiistatta onnistuttukin, sillä eri tahoilla suurempaa jäsenjoukkoa edustava LUVA on otettu positiivisesti vastaan. On ollut etua myös siitä, että työnjako yhteiskuntaedunvalvonnassa - ja toimiston sisäisessäkin toiminnassa - on mukavasti edennyt. Ilahduttavasti agrologien ja metolaisten yhteistyökin on saatu maakunnissa mukavaan alkuun.

LUVA – Luonnonvarat ry:n nimeä on pidetty onnistuneena. Uuden toimijan nimen ja toiminnan luonteen selvittäminen vie aikansa. Sen selventämisessä on edelleen työsarkaa, sillä monet LUVA:n jäsenjärjestöjen jäsenet mieltävät edelleen LUVA:n syntymisen olevan seurausta Agrologien Liitto ry:n, METO Metsäalan Asiantuntijat ry:n ja Metsäalan Yrittäjät ry:n fuusiosta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on edellä mainittujen yhdistysten kevyt kattojärjestö.

LUVA – Luonnonvarat ry:n kattojärjestön sateenvarjon alla sen jäsenyhdistykset jatkavat normaalia elämäänsä säilyttäen omat jäsenensä, hallintonsa ja omaisuutensa. Jäsenille näkyvimpänä muutoksena LUVA:n synnystä on ollut viestinnän yhtenäistyminen LUVA:n brändin alle. LUVA:n jäsenjärjestöjen jäsenille omista jäsenlehdistä luopuminen oli suuri ja murinaa aiheuttanut muutos, mutta sen kivuliaan päätöksen takana oli työvoimaresurssien ja kustannusten säästäminen jäsenten eduksi.

LUVA-brändi on tuonut kustannussäästöjä ainakin Agrologien Liitolle. Tämän brändin alla olemme saaneet Liitolle ajanmukaiset www-sivut, uutiskirjeen ja verkkolehden. Yksin toteutettuna nuo asiat olisivat olleet suuria kustannuksia pienelle Liitolle.

Yhteisen brändin ohella toimistoyhteistyö METO:n kanssa on ollut Agrologien Liitolle kustannustehokas järjestely. Tämän yhteistyön tuloksena olemme yhtenäistäneet toimistoinfran tietokoneita lukuun ottamatta. Olemme samassa atk-verkossa; puhelinsopimus, atk-tuki, postimaksukone, toimiston neuvottelu- ja sosiaalitilat ovat yhteiskäytössä. On ollut suuri helpotus, kun edellä mainituista asioista ei tarvitse enää rinnakkaisin sopimuksin huolehtia.

Luonnonvara-alalla on lukuisia LUVA – Luonnonvarat ry:n jäseniksi sopivia pikkujärjestöjä. Olemme todenneet, että järjestöjen päätöksentekojärjestelmät jauhavat tuloksia hitaasti. Toivottavasti sillä rintamalla edistytään. Pienten järjestöjen pitäisi pysähtyä miettimään mitä edunvalvonnan ja kustannustehokkaan toimiston tehostumista LUVA – Luonnonvarat ry:n jäsenyys heille voisi tarjota. Uusi jäsen voisi Agrologien Liiton tavoin tulla METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n vuokralaiseksi hyödyntämään keskellä kylää sijaitsevasta ajanmukaisesta toimistototilasta ja -infrasta.

Olen saanut olla rakentamassa LUVA – Luonnonvarat ry:n toimintaa alusta lähtien. Hyvä perustus on rakennettu ja nyt on aika jättää kattojärjestön viilaaminen nuorempiin käsiin.

Kiitos kaikille LUVA:n toiminnassa mukana olleille järjestöjen edustajille ja jäsenille luonnikkaasta yhteistyöstä ja parasta mahdollista jatkoa LUVA – Luonnonvarat ry:lle, sen jäsenjärjestöille sekä niiden jäsenille!

 

Esko Lappalainen

LUVA – Luonnonvarat ry:n sihteeri

Agrologien Liiton toiminnanjohtaja





Suosituimmat

    Menevä Metsätyyppi

    04.02.2019 | Ihmiset

    Jos Tuija Rantalainen olisi aikoinaan lähtenyt aikomalleen uralle, oli...

    Metsäasiantuntijoiden uusi puheenjohtaja

    20.12.2018 | Ihmiset

    METO - Metsäalan Asiantuntijat ry:n edustajisto valitsi Stefan Borgman...

    Luomupossu tekee kauppansa

    09.10.2018 | Maatalous

    Kuuma kesäpäivä ei haittaa ulkotarhassa tonkivia porsaita. Seinän vier...

Muut

    TES on työelämän sääntökirja

    08.03.2019 | Blogit

    Olipa sitten kyse jalkapallosta, golfista tai yksilöurheilulajista, ni...

    Yhteistyötä eri tasoilla

    06.03.2019 | Blogit

    Alkutalven teemana on ollut yhteistyö eri muodoissaan. LUVA – Luonnonv...

    Mediasota

    10.12.2018 | Blogit

    Tein tänään ensimmäisen radiohaastatteluni Meton puheenjohtajana ja ai...

    Huippuhelteet kurittivat

    22.10.2018 | Blogit

    Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Vaikka kulunut ja edellinen kesä ol...

    Onni

    09.10.2018 | Blogit

    Mistä on onni tehty? Veikko Räisäsen kirjassa ”Iloinen vuosikymmen”...