artikkelikuva

Metsäopiskelija sai kutsun Linnan juhliin

05.12.2017

Mikkelissä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK) metsätalousinsinööriksi opiskeleva Siiri Niinivirta on iloisesti yllättynyt. Posti on vastikään tuonut kutsun Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Kutsu linnaan tuli Me-säätiön avustuksella. Säätiön tehtävänä on vähentää lasten, nuorten ja perheiden syrjäytymistä ja tehdä ennaltaehkäisevää nuorisotyötä. Säätiö etsi syksyn aikana nuoria, ketkä ovat omalla toiminnallaan edistäneet toimintaympäristössään myönteistä ja kannustavaa toimintakulttuuria. Eli tehneet rakentavaa yhteistyötä kaikkien kanssa ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Siiri Niinivirta on aktiivinen järjestötoimija monella saralla. Hän on työskennellyt valtakunnallisen MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry:n hallituksessa ja siellä Konkelo-lehden päätoimittajana. Suomen Partiolaisissa Niinivirta oli suunnittelemassa Roihu-suurleiriä, joka pidettiin menestyksekkäästi Evolla vuonna 2016 ja osallistujia oli noin 17 000.

- Olin järjestämässä MEOL – Metsäalan Opiskelijat ry:n Talvikisoja 2017, joissa pidettiin myös Suomen Metsäurheiluliiton SMUL:n metsäopetuksen talvimetsätaitoilun SM-kisat. Yhteistyötä tehtiin muun muassa paikallisen opiskelijajärjestö Nila – Mikkelin metsätalousinsinööriopiskelijat ry:n kanssa, kertoo Niinivirta.

Me-säätiöltä ei etukäteen kerrottu, mitä valituille nuorille on luvassa. Vasta jälkikäteen, kutsujen jo kolahdettua postilaatikkoon, selvisi miten ansioituneita nuoria muistetaan –  kutsulla itsenäisyyspäivän juhliin.

Jokaisesta maakunnasta on valittu kaksi edustajaa, mies ja nainen. Niinivirta lähtee Etelä-Savon maakunnan edustajana tervehtimään presidentti Sauli Niinistöä ja puolisoaan Jenni Haukiota, sekä juhlistamaan 100-vuotiasta Suomea.

- Tiedän kuka ilmiantoi minut, kun nuoria haettiin, hymyilee Niinivirta, mutta pitää salaisuuden tietonaan ja jatkaa;

- Erityisen paljon koko jutussa mieltäni lämmittää se, että kaverit ovat ajatelleet minun sopivan kuvaukseen, jolla nuoria maakunnittain etsittiin.

Juhlissa on ainakin yksi tehtävä luvassa:

- Kaverit ovat pyytäneet pitämään niin partion kuin metsäalankin lipun korkealla. Ja näinhän se on tehtävä tällaisen tilaisuuden eteen sattuessa, hän sanoo.
 

Teksti ja kuva: Tiina Eklund





Suosituimmat

    Luomupossu tekee kauppansa

    09.10.2018 | Maatalous

    Kuuma kesäpäivä ei haittaa ulkotarhassa tonkivia porsaita. Seinän vier...

    Touhukkaat olkipossut pöllyttävät pahnoja

    05.10.2018 | Maatalous

    Jari ja Veera Ollikkala, isä ja tytär, ovat valinneet valtavirrasta po...

    Luonto hoitaa Sairaala Novassa

    02.10.2018 | HyvinvointiMetsä

    Metsähallituksen Luontopalvelut toimii Keski-Suomen sairaanhoitopiirin...

Muut

    Menevä Metsätyyppi

    04.02.2019 | Ihmiset

    Jos Tuija Rantalainen olisi aikoinaan lähtenyt aikomalleen uralle, oli...

    Metsäasiantuntijoiden uusi puheenjohtaja

    20.12.2018 | Ihmiset

    METO - Metsäalan Asiantuntijat ry:n edustajisto valitsi Stefan Borgman...

    Tärkein onkin mykorritsa

    22.10.2018 | Metsä

    - Alun perin minut palkattiin Metsäntutkimuslaitokseen tutkimaan paran...

    25 vuotta luonnontuotetyötä

    10.10.2018 | Ihmiset

    Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö Arktiset Aromit ry ...

    Metsäasiantuntijoiden golf-kilpailuissa ennätysmäärä osallistujia

    05.10.2018 | Ihmiset

    Metsäasiantuntijoiden sidosryhmä golf-kilpailu pelattiin jo kahdeksatt...