artikkelikuva
Esko Lappalainen

Esko Lappalainen

Parempaa luvassa 2.0?

14.12.2017

Viime vuonna kirjoitin tällä palstalla otsikolla Parempaa luvassa. Sitä parempaa yhä odotellessa otsikoin kirjoitukseni viime vuotta mukaillen.

Agrologien ja metolaisten yhteisiä itsenäisyytemme 100-vuotisjuhavuoden juhlallisuuksia on järjestetty, ja monet teistä ovat juhlineet tätä merkittävää juhlavuotta muissakin yhteyksissä. Varmaan monet ovat jo käyneet katsomassa Tuntemattoman sotilaan uuden elokuvaversion. Elokuvasta on oltu monenlaista mieltä. Ainakin nuorille ikäpolville se on tänä itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuotena tarpeellinen muistutus siitä, että itsenäisyydestämme on maksettu kallis hinta.

Maamme taloudessa viime vuoden puolella näkyneet valonpilkahdukset ovat tänä vuonna muuttuneet talouden nousun ilotulitukseksi. Vienti on vetänyt ja työttömyysluvut ovat kaunistuneet. Myös agrologien työllisyys on kohentunut. Ei työllisyystilanne tietysti vieläkään kiitettävän hyvä ole, mutta työttömyystilastoja on mukavampi silmäillä.

Perusmaataloudelle edellinen vuosi oli alhaisten tuottajahintojen ja sateisen kesän vuoksi huono. Tässä lehdessä maatalousyrittäjien tätä vuotta on tarkasteltu laajasti. Jos viime vuotta kuvailee huonoksi, on kuvaavan ilmauksen etsiminen tälle vuodelle vaikeaa. Tosin joillakin alueilla vuosi oli satomäärältään ennätyksellinen. Joillakin tiloilla puolestaan viljalajit ja -lajikkeet sattuivat huonoon kesään sopiviksi mahdollistaen hyvän tuloksen.

Huippuhuono tai katastrofaalinen kuvannee tätä vuotta parhaiten, sillä viljelijöiden kokonaissatomenetysten on arvioitu olevan yli 100 miljoonaa euroa.  Valtion lupaama 25 miljoonaa on pieni lohtu, ja sekin tuloutuu viljelijöiden tileille vasta myöhään ensi vuoden puolella.

Lopullinen niitti tälle kylmälle kasvukaudelle oli lokakuun sateisuus ja lumi. Myöhäissyksymme ovat lämmenneet ja niiden sateisuus on lisääntynyt. Pitkän kasvuajan vaativat lajikkeet antavat onnistuessaan hyvän sadon, mutta sateisena syksynä kadon. Lämmennyt myöhäissyksy on myös huonompaa puintiaikaa, sillä päivittäinen puintiaika lyhenee syksyn edetessä.

Kuten lehdessämme kerrotaan, heijastuu huono satovuosi ympäristöönsä, maatalouskauppaan, pankkeihin jne. Maatalousvaltaisilla alueilla viljelijöiden ostovoiman alentuminen heijastuu paikallistalouksiin rankalla tavalla.

On myös harmillista, jos tänä vuonna ilahduttavasti laajentunut härkäpavun viljelyinnostus sammahtaisi huonoon vuoteen. Ulkomaisen soijan korvaaminen kotimaisella valkuaisella kun olisi isänmaallinen teko.

Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlahumussa monelta on jäänyt huomaamatta, että 150 vuotta sitten maassamme koettiin ankarat nälkävuodet. Historian kirjat kertovat, että ”Talvi 1866–1867 oli ankara ja kevät tuli myöhässä. Esimerkiksi Helsingin toukokuun keskilämpötila oli normaalin kymmenisen asteen sijaan +1,8 astetta. Jäät lähtivät monin paikoin vasta kesäkuussa, ja kesä alkoi vasta kesäkuun puolivälissä. Esimerkiksi Etelä-Suomessa järvet olivat jäässä ja pellot paksujen lumikinosten peittäminä vielä toukokuussa.

Elokuun lopun ja syyskuun alun ankarat hallat koettelivat satoa. Myös perunasato epäonnistui. Kaikkia edellisiä vuosia täydellisempi kato koetteli koko Suomea Ahvenanmaata lounaisia ja eteläisiä osia lukuun ottamatta. Sato ei riittänyt edes siemenviljaksi. Karjaa jouduttiin teurastamaan runsain määrin rehun puutteen vuoksi ja ruuaksi.

Talvi tuli aikaisin, ja viljalaivat jäivät siksi vieraisiin satamiin. Venäjän, Ruotsin ja muiden maiden avustukset olivat vähäisiä."

Jospa ensi vuonna saisimme oikean kesän!

 

Esko Lappalainen
toiminnanjohtaja
Agrologien Liitto ry





Suosituimmat

    Luomupossu tekee kauppansa

    09.10.2018 | Maatalous

    Kuuma kesäpäivä ei haittaa ulkotarhassa tonkivia porsaita. Seinän vier...

    Touhukkaat olkipossut pöllyttävät pahnoja

    05.10.2018 | Maatalous

    Jari ja Veera Ollikkala, isä ja tytär, ovat valinneet valtavirrasta po...

    Luonto hoitaa Sairaala Novassa

    02.10.2018 | HyvinvointiMetsä

    Metsähallituksen Luontopalvelut toimii Keski-Suomen sairaanhoitopiirin...

Muut

    Menevä Metsätyyppi

    04.02.2019 | Ihmiset

    Jos Tuija Rantalainen olisi aikoinaan lähtenyt aikomalleen uralle, oli...

    Metsäasiantuntijoiden uusi puheenjohtaja

    20.12.2018 | Ihmiset

    METO - Metsäalan Asiantuntijat ry:n edustajisto valitsi Stefan Borgman...

    Mediasota

    10.12.2018 | Blogit

    Tein tänään ensimmäisen radiohaastatteluni Meton puheenjohtajana ja ai...

    Huippuhelteet kurittivat

    22.10.2018 | Blogit

    Vuodet eivät ole veljiä keskenään. Vaikka kulunut ja edellinen kesä ol...

    25 vuotta luonnontuotetyötä

    10.10.2018 | Ihmiset

    Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö Arktiset Aromit ry ...